Tuli muuten selviteltyä, juuri tuossa väri Backholmin tilassa on ollut ennen tanssipaikka, ja siihen mentiin sisälle päädystä.
Itseasiassa, tuosta päädystä tuli kuljettua monet talvipakkaset oksentelemassa sorbukset hankeen
ja myös vanhempi väki kulki samasta ovesta pyhisin siellä Bingossa, eli yleiseksi nimeksi
muodostui Vaasan Bingohalli, osalle sen ollessa sitä kuulemma vähän vieläkin.
Tosin Backholmin myymälää sanotaan aika yleisesti "tarrahalliksi", koska hyllyihin ei tahdo
edelleenkään tarttua oikein juuri mitään, paitsi nyt jotain Aadee "tuunausosaa" lukuun ottamatta.
Reitti tuonne Hallille oli kuitenkin aika vakio, eli Nk. Karjakunnan mettän halki Pultsarien leirin läpi
radan yli pihalle, sorbukset hankeen jäätymään, sekä sisään.
En tosin muista millä aikakaudella "Creedens" musiikki muuttui Disco musiikiksi ?
Tietäisiköhän Heintzin Norbert.? Sillähän oli sellainen moodi jo Saksassa ennen Maxiakin.
Se yks Gimma silloin aikanaan, se kuitenkin oli pirun hyvä pussaileen siellä hallin takana
kuka sitten ikinä lieneekään ja pakkastakin vielä, oliko joku -28 c
Spurgut muuten vielä bunkkasivat siellä laiturien alla muutamat vuodet sitten
josta poliisit sitten kovemmilla pakkasilla hakivat niitä putkaan sulamaan.
Ja paremmilla hölseillä, taasen takaisin..