Minä kuulun AY-liikkeen vankkoihin kannattajiin. Vaikka itse en olekaan koskaan ollut mitenkään läheisessä yhteydessä AY-liikkeeseen, enkä ole tarvinnut koskaan heidän apuaan, olen todistanut niin monta erilaista tapausta, joissa ammattiliitto on osoittanut olemassaolonsa ja tarpeellisuutensa. Olen kyllä todistanut myös päinvastaisia tapauksia, joissa joku EI ole saanut toivomaansa apua, mutta myöskin auringossa on pilkkunsa.
Ajattelin asiaa ensimmäisen kerran, kun työtoverini loukkasi kätensä siten, ettei kyennyt enää tekemään työtään. Työnantaja tarjosi hänelle periaatteessa ulko-ovea. Kaveri itse ei ollut siitä aktiisemmasta päästä ja huoli tulevaisuuden toimeentulosta painoi tietenkin myös perheellisellä.
Luottamusmiehemme otti asian hoitaakseen. Ensimmäisenä hän järjesti pienen palaverin, jossa oli mukana tämä kaveri itse, työnantajan edustaja, ammattiliiton edustaja ja sitten tietenkin hän itse. Tuloksena kaveri sai uuden, vähän kevyemmän työn ja keskituntiansion. Tämä ratkaisu tyydytti kaikkia osapuolia lopuksi.
Sen jälkeen hän kaiveli kaikki vakuutukset ja kaveri sai 83 000 euroa erilaisina korvauksina.
Olisihan hän toki voinut järjestää kaiken itsekin, varsinkin vakuutukset, mutta vakuutusmaksut olisivat tuskin olleet sitä luokkaa, kuin mitä ammattiliitto pystyy järjestämään kollektiivisesti suurelle määrälle jäseniä.
Ellei hän olisi ollut ammattiliiton jäsen, hän olisi saanut kävellä suoraan ovesta ulos, ilman että kukaan olisi auttanut häntä.
Muistan hyvin myös erään, paljon huomiota herättäneen tapauksen, jossa erään salaattibaarin omistaja ei hyväksynyt ammattiyhdistyksen läsnä-oloa missään muodossa. Hän esitti, että hän pystyy kyllä hoitamaan kaiken ja maksamaan työntekijöilleen ihan samalla tavalla, olivat he sitten mukana ammattiliitossa tai ei. Hän kieltäytyi allekirjoittamasta työehtosopimusta, vetoamalla, että hän maksaa paremmin ja että hänen työntekijänsä eivät halunneet liittyä ammattiliittoon.
Koska tapaus herätti niin paljon huomiota, salaattibaarin omistajan maksamat palkat ym tulivat päivänvaloon. Ja selvisi nopeasti, että hänen palkoissaan, ylityökorvauksissaan, kesälomarahoissa yms. oli eroavaisuuksia, verrattuna siihen, mitä työehtosopimuksen mukaan maksaminen olisi antanut hänen työntekijöilleen. Salaattibaarin omistaja yritti siinä vaiheessa järjestää asian jälkikäteen, eli esitti myöhemmin, että hän kyllä maksaa paremmin.
Ammattiliitto laittoi salaattibaarin saartoon, mm. baarin roskat jätettiin hakematta ja ammattiliitto protestoi sen ulkopuolella. Ja salaattibaari meni paremmin kuin koskaan, koska moni myös tuki salaattibaarin omistajaa hänen taistelussaan ammayhdistysliikettä vastaan. Mutta kaikki muu oli hankalaa ja poltti omistajan kynttilää molemmista päästä samaan aikaan. Lopulta hän ei jaksanut enää, vaan myi yrityksensä. Uusi omistaja allekirjoitti työehtosopimuksen välittömästi.
Salaattibaarin entinen omistaja kertoo jälkeenpäin, että hänen mielestään jokaisella pitää saada olla oikeus toimia haluamallaan tavalla, eikä ketään saa pakottaa mukaan ammattiliittoon, ellei työnantaja ja työntekijät sitä itse halua. Hänen pointtinsa oli se, että ammattiliitto pitää olla organisaatio, jossa molemmat, työnantaja ja työntekijät haluvat olla mukana.
Omistaja siis vetosi eniten tähän. Työntekijät olivat hiljaa…
Ammattiliitto taas ei (tietenkään) nähnyt tapausta taisteluna juuri sitä salaattibaaria vastaan. Periaatteessa kaikille olisi varmasti ollut ihan ookoo, että he olisivat saaneet jatkaa toimintaansa haluamallaan tavalla, mutta tässä oli tietenkin pakko ajatella kaikkia ”salaattibaareja”, sillä olisivatko kaikki maksaneet vapaa-ehtoisesti työntekijöilleen paremmin, kuin mitä he olisivat saaneet työehtosopimuksen mukaan, jos koko vastuu olisi jätetty heille, vapaan valinnan muodossa? Eivät tietenkään. Ja tällaisessa tapauksessa työntekijä on yleensä heikoilla. Hän joutuu hyväksymään mitä annetaan, puhumattakaan siitä mitä sitten tapahtuu, jos hän sattuu sairastumaan, tai loukkaantumaan. Noh, se paras työntekijä saattaa tosin saada joskus vähän boonuksia…
Olen sitä mieltä, että jokaisella työntekijällä tulee olla jonkinlainen suoja ja turva työelämässä. Työnantaja ei pysty yleensä koskaan tätä takaamaan, mutta ammattiliitto voi olla tässä suuri, todella suuri apu. Siksi en ole koskaan epäröinyt jäsenyydestä.
Minulla on ollut 22 eri työntantajaa. Olen pannut merkille, että jokaisessa yrityksessä, jossa mennään työehtosopimuksen mukaan, on myös järjestys. Villeissä sellaisissa mennään vähän sitten vaikka miten. Joissakin tapauksissa on rauha maassa, niin kauan kun kaikki on hyvin. Mutta olen ollut myös mukana toiminnassa, jossa palkka on maksettu jossain huolto-aseman pihassa, kuukauden myöhässä. Tuttuja ovat myös luvatut maksut, joita on sitten saanut jahdata monta viikkoa ja jotka sitten lopulta maksetaan, pienissä erissä sitä mukaa kun on haluja ja varaa. Sellaisissa yrityksissä sai usein kuulla: ”Joo mä tuun jos mä saan fyrkkaa perjantaina!”.
